sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Viikko 5 tavoitteet

Aion opetella jakamaan desimaalilukuja sekä päässälaskuna ja allekkain.

Aion historiassa tutustua hyvin antiikkin kreikan tieteisiin ja taiteisiin.

Aion tehdä hyvin talviolympialaisiin liittyvaa projektia hyvin.

Aion arvioida hyvin avaruusjakson arvioinnin.

Aion tehdä kaikki läksyt.

Yritän olla ystävällinen kaikille.

perjantai 24. tammikuuta 2014

Untitled

 

Viikko 4 onnistumiset

Olen omasta mielestä onnistunut hyvin liikunnassa.

Olen oppinut ihan hyvin äidinkielessä nomineissä.

Olen oppinut ihan hyvin desimaalilukujen kertolaskua.

Olen tehnyt aika hyvi läksyt.

maanantai 20. tammikuuta 2014

Tavoitteet viikolle 4

Aion oppia perjantaihin mennessä hyvin niminen taivutusta ja partikkeleita.

Aion oppia matikan tunnilla hyvin desimaalikertolaskuja.

Aion oppia tämän työviikon aikana hyvin kreikan sotiviakaupunkivaltioita ja demokratia.

Aion oppia keskiviikkona hyvin jumalan palvelusta.

perjantai 17. tammikuuta 2014

Onnistumiset viikolle 3

Olen onnistunut liikunnassa todella hyvin.

Omasta mielestä olen oppinut ihan hyvin numeraalit.

Olen onnistunut matikassa joitain desimaalilukuja.

Olen omasta mielestä ollut ystävällinen kaikille.

perjantai 10. tammikuuta 2014

Viikon 2 onnistumiset

Onnistuin ihan hyvin tavoitteissa en myöhästynyt kertaakaan.

Olen yrittänyt oppia kunnolla planeettoja.

Yritin ainakin tehdä kaikki läksyt.

Olen mielestäni oppinut hyvin desimaalilukuja.

tiistai 7. tammikuuta 2014

Tavoitteet viikkolle 2

Aion tehdä kaikki tämän viikon läksyt.

Aion oppia hyvin fyken kun käydään avaruutta.

En aio myöhästyä kertaakaan

Aion oppia hyvin desimaalilukuja